ROTU: Harmaa norjanhirvikoira
SUKUPUOLI: Uros
SYNTYI: 13.3.2001
KUOLI: 20.8.2010 työmaalleen.

Jääkärin sukutaulussa oli molemmissa sukuhaaroissa runsaat ja kiivaana virtaavat ”karhuveret”.  Jääkärissä ne näkyivät sekä uupumattomana kiinnostuksena karhuihin, että myöskin kiinnostuksena kaikkeen riistaan aivan loppuun asti.

Metsästyskoirana Jääkärikin jäi Raikun varjoon, vaikka omat meriitit eivät vähäiset olleetkaan. Jääkärin saaliina oli noin 15 karhunkaatoa, lukematon määrä villisikoja ja hirviä, yksi ilves, joka oli haavoittunut Karhusjärvellä ja erikoisuutena yksi saksanhirven kaato Virossa.

Jääkärin paras ominaisuus oli vahva riistavietti, joka sai Jääkärin haukkumaan uupumatta innokkaasti ja vanhoilla päivillään uimaankin tarvittaessa. Kun Jääkäri lisättiin haukulle kaveriksi, tuli hetkessä volyymiä lisää ja tapahtumia passiketjuunkin asti.

Jääkärin takajalka katkesi, kun se oli noin 4 kuukauden ikäinen, mutta jo samana vuonna sillä oli useita hirvikosketuksia, jotka alkoivat joulukuisen päivän aamuhämärissä ja kestivät iltahämärään päättyen kaatoon kiinteästä seisontahaukusta.

Ensimmäinen villisikakosketus Jääkärillä oli 10,5 kuukauden ikäisenä. Jääkäri laskettiin kahden tarhakarkurin jäljille peuran syöttöpaikalta, josta siat olivat menneet läheiseen taimikkoon.
Haukku alkoi pian läheisestä tiheiköstä, johon myös Raiku laskettiin avustamaan.
Ensimmäinen karkurisika ammuttiin 1h 25 minuutin työskentelyn jälkeen.

Jääkärin tuloksia koepuolelta ovat:

- Hirvikokeissa Jääkäri valittiin Etelä-Suomen joukkueeseen Juniorimestaruuskilpailuihin vuonna 2002.

- Epävirallisten SM-villisikakokeiden voitto 2005.

- Jääkäri suoritti nuorimpana norjanharmaana virallisen karhunhaukkutaipumuskokeen hyväksytysti.

Varsinaista koekoiraa Jääkäristä ei koskaan tullut. Yhtenä syynä oli se, että Jääkärin haku oli vähintäänkin vaihtelevaa. Lisäksi vihellettäessä haukku vain tiivistyi, kun Jääkäri oivalsi isännän olevan lähellä, vaikka Jääkäri kotioloissa olikin varsin tottelevainen.

Jääkäri sai olla terveenä loppuun asti. Vaikka Jääkärissä olikin puutteensa, esim. jo mainittu ”huono kuulu” riistatyöskentelyn aikana, niin sillä ei ollut tappijalkaisuusgeeniä, rasvapatteja eikä silmäongelmia. Ja kaivattua riistaverisyyttä ja sitkeyttä riitti vaikka muille koirille jakaa.

Jääkäri oli koira, josta jäi muistoja. Jääkärin erikoisuutena oli se, että jäljelle laitettaessa se ei vahingossakaan erehtynyt lähtemään osoitettuun suuntaan, vaan vastajälkeen. Sieltä se myös yleensä kuin ihmeen kautta etsi haukuttavaksi hirven tai jonkun muun eläimen.

Jääkäri pyrki tilaisuuden tullen mielellään lähikosketukseen riistan kanssa. Näiden kosketusten jäljiltä Jääkäriä ommeltiinkin useamman kerran ja hengenlähtö oli senteistä kiinni. Jääkärin tulinen luonne hiukan tasaantui tai eläinten käsittelytaito kehittyi aikaa myöten, sillä varttuneemmalla Jääkärillä hirvet jäivät lähes poikkeuksetta löytöpaikalle seisontahaukkuun.

Vaikka Jääkäri olikin tulinen riistan kanssa ja ruoka-aikana hyppi haukkuen metriä korkealle kuolan valuessa suupielistä, oli se kuitenkin perusluonteeltaan varsin kiltti ja ystävällinen. Kennelin pikkupennut laitettiinkin aina kärsivällisen (ja ajoittain pentujen näykkiessä myös kärsivän) Jääkäri-sedän kanssa samaan tarhaan totuttelemaan yhteiseloa oudon, ison koiran kanssa.

Entinen pantakarhu ”Arska” kaatui Raikun ja Jääkärin yhteistyöskentelystä Jukajärveltä v. 2003.
Löytömatka 7 km
Työskentelymatka n. 8 km
Työskentelyaika 2 h

KARHU:
Sukupuoli: Uros
Paino: 262 kg

Jääkärin saaliserikoisuuksia:
Saksanhirviuros haukusta Virossa talvella 2005.